Tikkakosken Reserviläiset ry.

XHTML 1.1 | CSS

WebMaster

HISTORIA

Heikki KortesmaaLauri AhokasVilho Ylönen
Heikki KortesmaaLauri AhokasVilho Ylönen

Yhdistyksen syntysanat lausuttiin Tikkakoskella silloisen Kiila-Baarin kabinetissa huhtikuun 17. päivänä 1968. Paikalla olivat: sotilasmestari Heikki Kortesmaa, ylivääpelit Lauri Ahokas ja Kauko Ikonen sekä ylikersantti Usko Laitinen. Heikki Kortesmaa on edelleen elossa ja yksi kunniajäsenistämme. Kolme ensiksi mainittua olivat eläkkeelle siirtyneitä aliupseereja ja Usko Laitinenkin oli uraa kokeillut.

Perustamistoimien alkuunpanija oli ilman muuta Lauri Ahokas - tuolloin jo Säästöpankin konttorinjohtaja. Hän toimi yhdistyksen perustamisen aikoihin Keski-Suomen Reservinaliupseeripiirin puheenjohtajana ollen jäsenenä Jyväskylän reserviyhdistyksessä. Vuosikymmenien ajan järjestöaktiivina toiminut Ahokas oli myös erinomainen ampuja ja hänet kutsuttiin aikanaan piirin kunniapuheenjohtajaksi.

Perustava kokous, siis yhdistyksen viralliset perustajajäsenet, valitsivat ensimmäiseen johtokuntaan jo mainittujen lisäksi ylivääpeli Vilho Ylösen, kersantit Eino Nuoran, Erkki Sivusuon ja Erkki Koirasen sekä alikersantti Esko Lipposen.

Yhdistysrekisteriin Tikkakosken Reservinaliupseerit ry kirjattiin jo saman vuoden lokakuun kolmantena ja luvan tähän allekirjoitti ministeri Sulo Suorttanen.

Kymmenvuotisjuhlien yhteydessä 1978 luovutettiin ensimmäiset reservin luutnantti Kyösti Hyvösen suunnittelemat yhdistyksen standaarit.

Vuonna 1993 piirin nuorin ja tällä hetkellä suurin reserviläisyhdistys juhli neljännesvuosisataista taivaltaan. Juhlinnan yhteydessä vihittiin yhdistyksen lippu ja kutsuttiin ensimmäiset kunniajäsenet - Heikki Kortesmaa, Vilho Ylönen ja Eino Nuora.

 

Lauri Ahokas johti K-S Reserviläispiiriä vuodet 1963-71. Hänen jälkeensä ohjaimiin tarttui vakuutustarkastaja Hugo Rimpilä vuosiksi 1972-82. Tähän sitten päättyikin tikkakoskisten ote piirin johdossa.

Yhdistystä luotsasi vuodet 1968-70 perustajajäsen Kauko Ikonen. Hänen jälkeensä tehtävää ovat hoitaneet edellämainittu Hugo Rimpilä 1971-73, Ari Nuora 1974-75, Erkki Paananen 1976-80, Ilpo Oksa 1981-82, Väinö Järveläinen 1983-85, Martti Niskanen 1986-88, Jouko Vertanen 1989-91, Kari Liimatainen 1992, Risto Salonen 1993-96. Tämän jälkeen puheenjohtajana on toiminut Keijo Häkkinen vuotta 1999 lukuunottamatta. Tuolloin tehtävää hoiti Reijo Rantala.

Sivua on päivitetty viimeksi 07.08.2006